Maalämpöä suuriin kiinteistöihin

 

Maalämpö suuriin kiintesitöihin on kasvussa

 

Maa- ja kalliolämmön kysyntä suuriin kiinteistöihin on kasvanut rajusti viime aikoina. Kaukolämmölle vaihtoehtoa hakevien asunto-osakeyhtiöiden lisäksi myös julkiset kiinteistöt sekä liikekiinteistöt lämmitetään yhä useammin maalämmöllä. Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen toimitusjohtaja Petri Koivula sanoo Energialehdessä 8.6.2010: ”On ihan selvää, että suurten lämpöpumppujen myynnin kasvu on vasta tulossa. Viiden vuoden kuluttua puhutaan varmaan tuhannen kappaleen vuosivauhdista. Ja tästä puuttuvat teollisuuden käyttämät isot lämpöpumput.”

 

Suomen Porauspalvelu on huomannut saman. Parhaillaan on käynnissä 40 reikäin maalämpöprojekti Oulun Seudun Ammattiopistolla Haukiputaalla ja tilauskanta kattaa monta kuukautta eteenpäin. Koivulan mukaan suurin osa suurista rakennusurakoitsijoista hakee lämmitysratkaisuja suunnittellessaan vaihtoehtoa kaukolämmölle. Maalämmön kysynnän kasvu riippunee muun muuassa kaukolämmön hinnankehityksen epävarmuudesta. Suurten yritysten on myös otettava kantaa ympäristökysymyksiin. Useat yritykset tekevät monenmoisia ympäristölupauksia, mutta kuinka he toteuttavat lupauksensa? Kuluttajat haluavat nähdä konkreettiisia toimenpiteitä. Sijoitus maalämpöön täyttää nämä kriteerit.

 

Suuren kysynnän takia Suomen Porauspalvelu on investoinut uuteen poravaunuun. Lisäksi olemme hankkineet yhteistyökumppaneita, jotka palvelevat asiakkaita ympäri maata. Olemme myös palkanneet pääkonttorillemme uuden työntekijän, jonka vastuualueena on yrityksen logistiikka.

Kiinnostaako maalämpö? Ota yhteyttä!